Tästä alkaa tulla ihan selvästi pikku hiljalleen ihan oikea musta päiväkirja. Olen nyt pakotettuna lojumaan, lisäksi lämpö nousee. Kävin ulkona ennenkuin lämpö nousee kuumeen puolelle. Sisään tullessa tuhat asiaa pyörii päässä, mitä Pitäisi tehdä. Koetan tolkuttaa itselleni, ettei pidä mitään ja pyhätyö ei saa siunausta, mutta tekemätön työ on se raskain. Tätä ei tarvitse lukea pidemmälle. Käytän tätä blogia kallonkutistukseen. Siis saat jatkaa, mutta mitään velvoitetta ei todellakaan ole.
Esitän itselleni kysymyksen 1. Mitä itse haluan? Siis itse.
Tästä tulee ensimmäisenä mieleeni, että läheiset ihmiset tietävät, mitä haluavat ja koetan parhaani mukaan auttaa heitä toteuttamaan toiveensa. Mikä unohtui? Oudointa tässä on, etten ainakaan tietoisesti ole edes katkera. Tai marttyyri. Voisiko sitten ajatella niin, että juuri sitä haluankin. Olenko itse niin tyhjä, etten haluakaan mitään itselleni. Tämä vaatisi hieman pidemmän kävelyretken kuin tuo äskeinen. Tiedän mistä nämä vaikutteet ovat tulleet. Niistä olen katkera. Niistäkin soimaan itseäni, etten ajoissa ole repäisty itseäni irti. Voiko 53-vuotias oppia pois vuosikymmenien aikana imetyistä vaikutteista.
Palaan siis kysymykseen 1. Se on kaikkein tärkein. Haluan sisustaa yläkerran uudestaan. Siihen tarvitaan yksinkertaisimmillaan kangasta ja kangasta. Hieman ompelua. Kone on, samoin hieman sisustuskangasta. Ehkei ihan tarpeeksi, mutta alku löytyy. Vähän olisi myös nikkaroitava ja maalattava. Maalia voin ostaa ja maalaaminen onnistuu työhuoneessa. Kallis remppa tästä ei todellakaan tule. Suunnittelutyötä hieman ja ehkä vähän apuja noilta, joita olen itse jeesannut. Ei ehkä ihan kohtuutonta.
Lisäksi haluan oppia ajamaan autoa taas. Olen liian kauan ollut muista riippuvainen. Aikataulu: kesään mennessä. Silloin pitää taas ajella mökille. Onko aikataulu liian tiukka? Ei. Mutta aloitettava on tänään. Maalaushommat saa jäädä toistaiseksi.
Nämä saa riittää toistaiseksi. Talon ulkomaalaus on kyllä yksi tärkeä juttu, mutta puutarhahommat tulee ensin. Ja ne on tätä vuodentuloa. Omakotitalossa. Tätä olen halunnutkin. Lumitöitä ja puutarhahommia. Kerrostaloasuminen oli ihan kiva. Vaan keväällä oli aina tyhjä olo, kun taimimyymälät avasi ovensa. Lasitettu parveke päivän puolella ei ollut paras kasvupaikka kuin kirvoille.

Hauskinta näissä kotipuuhissa on, että lumityöt unohdat heti tehtyäsi. Alkukesän lemmikkiniityn muistat koko vuoden.

Tää päivä alkaa tulen humistessa pönttöuunissa. Päivän suunnitelmat on ei suunnitelmia eikä ohjelmaa. Vain kaksi kisua kotona. Pitäisi kai lähteä kävelylle, mutta koetan olla aikataulutamatta päivää liikaa. Mulle on määrätty lepoa, aikataulun hidastamista ja verenpaineen mittaamista. Siis luuseri. Ei mitään menestyksen makua suussa. Niin kauan ois oltava poissa maailmasta, että tää luuseriolotila häviää. Oikeasti, en osaa ajatella niin. Liika sitoutuminen ja vastuullisuus on hyviä asioita ilman sitä liikaa. Sitten,kun aletaan mennä ylettömyksiin, ollaan jo uupumuksen puolella. Luontainen laiskuus on suojeltava ominaisuus.
Sain yhden kolmesta kissasta syliin. Siis jatkuu ensinumerossa.