Jo torstai...

Lomapäivä alkoi toteamuksella, että on jo torstai. Taas sama juttu kuin muillakin lomilla: edelleen tekemättä se, mistä lomalla piti suoriutua...siis suorittaa...lomallakin. Oliskohan aika heittäytyä. Haaveena oli viettää yksi lomapäivä kuljeksimalla Kuusankosken keskustassa. Muutettiin tänne puolisen vuotta sitten. Suunnittelin kuljeksimista kaupungilla tavallisena arkipäivänä. Tämä ja huominen on vielä aikaa...vaan onhan tämä heittäytymistä: en teekään mitä suunnittelin.
Täällä on jotain lapsuudesta: tuttu vierilupaikka Aino-tädin luona lapsuuden ajoilta. Kodistamme löytyy samoja asioita kuin mummolassa. Rakennus on samalta vuosikymmeneltä. Itse asiassa nykyinen kotini on kolme vuotta vanhempi rakennus. Taidan jäädä tänne. Lumitöistä huolimatta.

Niin..jatkaetaan...maali kuivuu. Maalatessa sitä ennättää käydä kaukana ja takaisin. Varsinkin nyt, kun lumitöihin olisi mentävä, tekee mieli kirjata ajatuksia. -Elämässä on vaiheita...tämä ei ole minun viisauksia, mutta olen miettinyt monesti sitä, saako omia virheitä pyhitetyksi sillä, että elämällä on vaiheita. Toisaalta, minkä vuoksi ei virheitä saisi tehdä? Mistä muusta oppii paremmin kuin omista hölmöilyistä...ja tulisiko joskus sellainen vaihe, ettei pääsisi hölmöilemään. Ehkä sitten, kun hiukan saastuneeseen Kymijokeen siroteltu tuhka vaeltaa kohti enemmän saastunutta Suomenlahtea...ja toivottavasti juuttuu johonkin onnelliseen rantaan ennen sitä. Mielestäni olen tullut kuitenkin sellaiseen vaiheeseen, että juuri tällaisessa ikuisesti remontoitavassa ja tässä nimenomaisessa talossa haluan hölmöillä. Seuranani työhuoneeni sänkyyn rojahtanut mieheni ja portaita varovasti hiiviskelevät kissat, jotka pääsevät ovien - tai vielä pahempaa - seinien läpi.
Kissoilla ei ole lupa tulla tänne yläkertaan, mutta joskus tapahtuu outoja asioita....

No kaikkea sitä sattuu...

...kun kotona taas remontoidaan. Näyttää siltä, että tätä jatketaan hiema myöhemmin...eikun maalarinlakki päähän ja tuumasta toimeen.